tiistai 21. helmikuuta 2017

Henkisen kehityksen spiraali


Henkinen kasvu on rankkaa työtä. 

Olen lukenut teorioita siitä, että kasvumme ja kehityksemme etenee ikään kuin spiraalimaisesti, jossa näyttäisi toistuvan sama kaava:

Eteen tulee henkinen oppiläksy. Opettelet oppiläksyä, elämä tuntuu tavallista vaikeammalta. Kun taistelet asian kanssa tarpeeksi, pääset oppiläksystä niskan päälle (usein tämä tapahtuu niin että opit sietämään vastoinkäymistä hyväksymällä vallitsevat olosuhteet.) Tuon jälkeen seuraa tavallisesti helpompi kausi, "lepotauko", kuin ajaisit polkupyörällä alamäkeen raskaan ylämäen jälkeen - kunnes tulee taas uusi oppiläksy.

Tässä kuvauksessa puhun nimenomaan energiavärähtelystä, siitä miten värähtelysi taso korreloi vaiheeseen jossa kehtyksesi spiraali on kulloinkin menossa.

Tämä kaikki voi tapahtua kuin pinnan alla, tiedostamattamme. Meissä on ikään kuin erilaisia kerroksia, joilla kaikilla tapahtuu koko ajan erilaisia asioita. Emme välttämättä edes ymmärrä painivamme minkään henkisen oppiläksyn kanssa, vaikka tietty teema toistuisi elämässämme ja ajautuisimme samankaltaisiin hankaliin tilanteisiin tämän tästä. 

Koen, että iso osa henkisestä kasvusta ja sielun tekemästä työstä tapahtuu hyvinkin alitajuisella tasolla. Tämä näytelmä jota täällä kolmiulotteisessa maailmassa Telluksella esitämme, vaatii niin paljon huomiotamme ja aikaamme, että sisäiset prosessimme elävät vähän niin kuin omaa elämää, ilman että kovinkaan usein ehdimme suunnata tietoisen mielemme huomiota siihen mitä meissä oikeastaan tapahtuu.

Itselleni helmikuun alkupuoli oli vähän rankka, olen ollut todella uupunut ja "pinna kireällä", mieliala oli alamaissa ja itkeskelin ilman mitään tunnistettavaa syytä, vaikka koin kaiken elämäni eri osa-alueilla olevan kaikin tavoin ihan hyvin. Välillä suorastaan ryödin värähtelyn pohjamudissa, enkä oikein tuntenut olevani se normaali Marja. Viime päivinä olo on taas ollut hurjan paljon kevyempi ja valoisampi, koen olevani taas oma itseni, niillä energeettisillä taajuuksilla mihin olen tottunut. Puhkun taas innostusta ja inspiraatiota eikä pinnani katkeile tämän tästä, mieleni taivaalla ei ole liiemmin pilviä, vaan on kaikin tavoin hyvä olla 💖

Mielenkiintoista tässä on se, että tuossa välissä ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Mikään ei muuttunut ratkaisevasti elämässäni; en muuttanut elintapojani, en ole nukkunut enempää, syönyt terveellisemmin, taiteillut enempää... mielialani muutokselle ei yksinkertaisesti löydy ulkoista syytä (ja ei, minulla ei ole kaksisuuntaista mielialahäiriötä.)

Joka tapauksessa, minusta tuntuu kuin olisin käsitellyt valtavan lastin asioita, ja päästänyt niistä nyt irti, ja että voin nyt jatkaa eteenpäin kevyemmin kantamuksin. Kuin olisin saattanut kierroksen loppuun tuossa aiemmin kuvaamassani kasvun syklissä  En kuitenkaan osaa nimetä, minkä kanssa oikein kipuilin alkukuusta, en tiedä mitä tuo prosessoimani ja pois heittämäni henkinen kuona tarkalleen oli. Tunnen vain, että se oli pitkän aikavälin, kuukausien aikana minuun kasaantunutta... jotain.  

Energiani tuntuu nyt joka tapauksessa paljon puhtaammalta, on sellaista uteliaasti uutta kohti lähtevää innostusta, kuin liian täysi tunkkainen liitutaulu olisi pyyhitty huolella puhtaaksi. Ja jotenkin tiedän senkin, ettei näin hyvältä ja kevyeltä voisi nyt tuntua, ellei tuo matalan värähtelyn jakso olisi myllyttänyt minua niin perusteellisesti. 

En siis tarkalleen tiedä, mitä tapahtui. Tiedän vain, että kokemus istuu tuntemuksineen tuohon kasvun sykli-teoriaan kuin sormikas käteen. Liittyen tuohon miten aiemmin puhuin siitä, että meissä on ikään kuin eri kerroksia: Itse löysin henkisen heräämisen yhteydessä itsestäni fyysisen ja emotionaalisen kerroksen lisäksi sielutason kerroksen. Ja minusta on koko ajan tuntunut, että tuo läpikäymäni helmikuun vuoristorata tapahtui juuri ja nimenomaan tuolla tasolla, sielutasolla.

Tästä voisi päätellä, että tuo henkisen kehityksemme spiraali ei aina mene ihan yksi yhteen sen kanssa, mitä meille tapahtuu tässä fyysisessä 3-ulotteisessa maailmassa (aika usein näin kuitenkin käy, elämä heittää eteemme vastoinkäymisiä niin, että tuo kipukohtien käsittely synkronoituu sujuvasti tämän henkisen kasvun spiraalin kanssa.) 

Tuntuu lohdulliselta, että sielumme on niin viisas, että se osaa tällä tavalla kasvaa ja kehittyä myös silloinkin kun emme varsinaisesti käytä voimavaroja tietoisiin pyrkimyksiin kasvaa henkisesti. Että kehitystä tapahtuu koko ajan, että työstämme sielutasolla asioita jatkuvasti, silloinkin kun emme tiedosta tekevämme niin. Kuin tietokoneen ohjelma joka pyörii auki jossain taustalla, piilotettuna näkyvistä.

Henkisen polun kulkija voi tulkita nuo matalamman värähtelyn aikakaudet jonkinlaiseksi taantumukseksi, että olisi ottanut askeleita taaksepäin. Silloin on hyvä muistaa, että tuo ikävä kausi on vain osa kasvun spiraalia, ja että kun kipu on työstetty sielutasolla läpikotaisin, olo on entistäkin kevyempi kun taakan heittää harteiltaan. Tätäkään irtipäästöä kun et välttämättä tee tietoisesti; eräänä päivänä vain huomaat ettei se enää ole harteillasi ja että sinun on uskomattoman hyvä olla 💖

Helppoja alamäkiä ja kevyitä kantamuksia! 💖

💖: Marja

2 kommenttia:

  1. Olipa siinä hyvää ja mielenkiintoista asiaa. Näinhän se on tuo kehityksen kulku.

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoisa postaus ja täyttä asiaa.

    VastaaPoista